Hyvää oloa etsimässä

Pari vuotta sitten aloitin kuntokuurin, kävin kuntosalilla ja jumpissa ja kunto kohosi hienosti. Olo oli hyvä, mutta suorittaminen nakutti jatkuvasti päällimmäisenä. Sätin itseäni heti, jos viikon tavoitteet eivät toteutuneetkaan. En nauttinut liikkumisesta, vaan sen mukanaan tuomasta hyvänolontunteesta. Pikku hiljaa into lopahti ja liikkuminen jäi kokonaan.

Nyt olen kuulostellut itseäni ja etsinyt niitä omia, hyvää oloa tuottavia juttuja. Mukavuudenhaluisena ihmisenä nautin lukemisesta ja käsitöistä. Ne hoitavat mieltä, mutta valitettavasti eivät kehoa. Kunto on surkea.

Aloin listata kivoja liikuntamuotoja ja niitä, joita en vielä ole kokeillut.

Näistä pidän:

kävely
luonnossa liikkuminen
vesi, mutta ei välttämättä uinti
kuntosali (jos osaan pitää rajat, ettei siitä tule suorittamista)
venyttely

Ei mikään pitkä lista, mutta tästä voi jo vetää johtopäätöksen, että nautin rauhallisesta liikunnasta omassa tahdissa.

Näihin haluaisin tutustua enemmän:

pilates
Metod Putkisto (olen käynyt esittelytunnilla ja tykkäsin kovasti)
vesijuoksu
koripallo (no, siis ihan vaan kokeilla)

Jos kunto olisi parempi, nauttisin liikunnastakin enemmän. Fakta. Haluaisin mennä vaeltamaan, haluaisin pyöräillä enemmän. Niinpä aloitan ja koetan pitää mielessäni, mikä meni viimeksi pieleen.

Vältettäviä asioita:

aikataulut
epärealistiset tavoitteet
vaaka
suoritusten kirjaaminen (voi kuinka kivaa tämä olisi, mutta ei, minulla se johtaa suorittamiseen)

Tällä kertaa en ryhdy laihdutuskuurille ja yhdistä kuuriin raskasta liikuntaa viittä kertaa viikossa. Tavoitteena ei ole rääkin jälkeinen hyvä olo, eikä vaakalukemat. Tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvä olo. Haluaisin liikkua sekä yksinäni, että perheen kanssa. Kammotus on liialliset aikataulut ja niiden mukanaan tuoma näennäinen elämänhallita.

Meidän keskimmäinen, Hobitti, halusi myös päivittää harrastusvalikoimaansa. Parkour tuntui tällä hetkellä liian rankalta ja jotain uutta olisi kiva kokeilla. Istuttiin juttelemaan, selailtiin netistä erilaisia vaihtoehtoja. Ajauduimme nopeasti tutkimaan erilaisia vesiurheilulajeja. Tavallinen uimakoulu ei tullut kysymykseen hyvälle uimarille, toisaalta tavoitteellinen kilpauintiryhmäkään ei ole tämän pojan juttu, hän inhoaa kilpaurheilua. Vesi on kuitenkin Hobitin oma elementti, kesällä mökillä hän viettää melkein enemmän aikaa vedessä kuin tukevalla maalla, säästä tai veden lämpötilasta piittaamatta.

Urheiluhallien sivuilta löysimme paljon vaihtoehtoja, joista osa oli valitettavasti jo täynnä, kun ilmoittautuminen oli ehtinyt jo alkaa. Lähempi tarkastelu selittikin syyn nopeaan ryhmien täyttymiseen. Kurssit ovat edullisia ja mielenkiintoisia ja ryhmät mukavan pieniä. Junior Lifesaver -kurssilla oli vielä tilaa ja Hobitti innostui heti. Tuonne minä haluan!

Eilen oli ensimmäinen kerta. Altaasta nousi tunnin jälkeen intoa puhkuva poika silmät loistaen. Oli uitu räpylöiden kanssa ja ilman, harjoiteltu erilaisia uintitekniikoita ja kaverin kuljettamista vedessä. "Äiti, ilmoita mut kans sinne jatkokurssille!"

Hobitin harjoitellessa hengenpelastusta me nautimme kuopuksen kanssa polskuttelusta muissa altaissa. Oli aika myöhäinen arki-ilta, joten hallissa oli rauhallista. Leikimme vedessä ja pääsin kokeilemaan vesijuoksuakin kuopuksen hyppiessä altaan reunalta. Vesijuoksu tuntui omalta tavalta liikkua. Tänään olen selaillut Youtubesta tekniikkavinkkejä ja odotan jo ensi maanantaita, kun pääsen uudestaan polskimaan. Urheiluhalleilla on myös kuntosalit, joita voisi kokeilla. Omaa liikuntaa ja samalla lasten kanssa olemista.

Huomenna menen Malmin Metod Putkisto Studion "Kävelyn taito" -kurssille. Jep. Opettelen uudelleen kävelemään. Siitä lisää myöhemmin...

Se tunne, kun omanlainen tapa liikkumiseen löytyy. Ei pelkästään se tunne liikunnan jälkeen, kun voi taputtaa itseään olalle ja kehua, kuinka reipas olin. Uskon, että todellinen liikunnan ilo löytyy, kun löytyy se laji, mikä tuntuu kivalta ja omalta juuri sitä tehdessä. Etsinnät jatkuu.

Paluu arkeen

Tämä kesä kelluttiin kellosta piittaamatta. Kalenteriin oli merkitty vain muutamat mökkivierailijat, lähinnä lasten kavereita. Nukuttiin pitkään, järjestettiin lettukestit spontaanisti kymmeneltä illalla. Luettiin. Sauna lämmitettiin mökillä joka päivä, usein jo puolen päivän aikaan. Keskimääräinen saunomisaika oli kolme tuntia.

Nyt olemme kääntäneet rauhassa laivaa kohti arkea. Hyvä niin. Itselläni laiva kääntyy hitaasti, sen olen oppinut. Enää en tule mökiltä päivää ennen koulujen alkamista. Tarvitaan aikaa kääntää ajatukset kohti säntillisempää oloa. Kohti kalenteria ja kelloa.

Kuopus aloitti viime viikolla koulun. Kiroileva siili. Vauva. Olin pelännyt tuota päivää. Ajatellut, että siinä lähtee isolla junalla viimeinen mun pieni. Isolla junalla isoa vauhtia kohti isoa maailmaa. Ajatus on tuntunut vaikealta, haikealta, jotenkin lopulliselta.

Nyt mieli on kuitenkin ihmeen levollinen ja odottava. Ei se juna nyt niin iso ole, eikä vauhtikaan. Maailma kyllä. Mutta siellähän on kelluttu jo kauan, maailmassa. Siinä samassa kellutaan me kaikki, vauvat, koululaiset, töissä käyvät, opiskelijat, mummot ja vaarit, kummit. On turhaa romantisoida ja tehdä traagiseksi ihan tavallisia asioita. Laulaa Pikkupikkulauria ja kyynelehtiä. Itku tuli, kun ensimmäisenä päivänä olimme saattaneet innokkaan ja jännittyneen ekaluokkalaisen kouluun. Itkulle oli tilaa, pienen jännitykselle oli tilaa. Pelkoa ei meillä kenelläkään ollut.

Niin. Olen pelännyt näitä omia tuntemuksiani, kun viimeinen lähtee taapertamaan koulutietä. Pienen koululaisen puolesta en ole huolissani. Kuopuksena hän on odottanut kouluun pääsyä jo pari vuotta, ja on niin valmis, kuin olla voi! Jännittää tietysti, mutta lähinnä tuntuu kutkuttavan iloisesti masussa kaikki uusi. Toisen viikon alkaessa tyyppi on jo varsin koululainen, heittää repun näyttävästi lattialle, ja puuskahtaa syövänsä kyllä välipalan, ennen kuin ryhtyy läksyjä tekemään. "Huhhuh! Vaikka läksyjä tuli kyllä aika vähän..."

Esikoinen katseli koulunaloitusta edeltävänä päivänä lukujärjestystään, pohti uusia opettajia, pakkaili uutta reppuaan, pohti treenejä ja aikataulujaan ja totesi: "Musta tuntuu, että tästä tulee hyvä vuosi!" Sama olo on itselläni.

Toivon ihan jokaiselle toiveikasta oloa ja asennetta, tunnetta siitä, että tästä tulee hyvä vuosi!