Kuinka sekamelskaperhe järjestäytyy?

Meillä asuu viisi aika impulsiivista ihmistä. Tavarat unohtuvat lojumaan vääriin paikkoihin, kun mieleen juolahtaa jotain muuta ja huomio kiinnittyy seuraavaan asiaan. Tuloksena on hyvin sekainen koti. Ei niinkään likainen, mutta sekainen.

Sekasotku vaikuttaa moneen asiaan. Itse olen hermostuneempi ja rauhattomampi, lapsissa sotku näkyy helposti hillumisena. Sotkussa on hankalaa oppia järjestelmälliseksi.

Olemme helposti hyvin mustavalkoisia siisteyden suhteen. Joko ihan kaikki on oikeilla paikoillaan ja kukkia pöydällä, tai kotona vallitsee kaaos. Kun aloin orientoitua syksyyn, mietin monta päivää erilaisia tapoja, joilla me kaikki, lapset ja aikuiset, voisimme helpommin pitää kotia järjestyksessä. Mielessäni oli kirkkaana myös vanha totuus ulkoisen ja sisäisen elämänhallinnan yhteydestä.

Selailin Pinterestiä ja lueskelin kaikki Kotivinkit ja muut perfecthousewife-julkaisut läpi. Elokussa ne pursuilevat vinkkejä juuri minunlaisilleni sotkuisille boheemeille perheenäideille. Tavoitteenani oli löytää pieniä niksejä, jotka ikäänkuin huomaamatta ohjailisivat meidän kaikkien päivittäisiä toimia vähän järjestelmällisempään suuntaan.

Aloitin miettimällä tärkeimmät solmukohdat, paikat ja asiat, jotka keräävät sotkuja.

1. Kodinhoitohuone
Jos kodinhoitohuone ja pyykkihuolto ei toimi, seuraa vaatekaaos, joka johtaa kiireisiin aamuihin ja kadonneisiin sukkiin.

2. Lasten kännykät, bussiliput, avaimet ja koulusta tulevat laput. Aina kadoksissa. Niiden myötä lapsilla on väärät liikuntavaatteet ja vanhempainvarttiaika meni viikko sitten. Seistessään bussipysäkillä (ilman lippua) heidän on myös vaikeaa saada yhteyttä vanhempiinsa (ilman kännykkää) kertoakseen, että tänään on retki Korkeasaareen (eikä heillä ole retkirahaa.)

3. Keittiö, ruokaostokset, "Mitä tänään syödään?"

Näihin kolmeen kiteytyy meidän perheessä kaaoksen taimi, joka kasvaa kohisten toinen toistaan ruokkien.

Koko homman juju on uusi ystäväni, joka on avain järjestykseen. Yleisavain. Dymo.

Tällä tarrakirjoittimella merkkasin aivan kaiken tarpeellisen: lasten vaatelaatikot, muropurkit, koiranruokapurkit, jauhopurkit, pipohyllyt ja likapyykkilaarit... melkein lemmikit ja perhenjäsenetkin.

Siivosin perinpohjin kodinhoitohuoneen ja järjestelin sen uudestaan. Tärkeimmät tavarat ovat kaksi pyykkikoria, märille ja kuivurista tulleille pyykeille omansa. Pyykkihuollon suurin ongelma meillä on kodinhoitohuoneeseen kertyvät puhtaat pyykit. Niiden viikkaaminen ja järjesteleminen jokaisen omiin laatikoihin ja kaappeihin vie hurjan paljon aikaa, koska kasa kasvaa parissa päivässä kuution mittoihin ja on vaikeasti hallittavissa.

Kummitätini keksi aivan loistavan idean: järjestellään kodinhoitohuoneeseen jokaiselle perheenjäsenelle oma kori, johon kuivat vaatteet voi suoraan laittaa. (Tässä vaiheessa hyvin järjestelmälliset ja vaatteita silittävät henkilöt voivat lopettaa lukemisen.) Siis viikkaamatta. Ihan vaan survotaan sinne koriin. Siitä jokainen voi joko ottaa suoraan aamukiireessä vaatteita tai paremmalla ajalla itse viikata niitä oikeille paikoille. Näin pyykit eivät ole valtavassa kasassa kodinhoitohuoneen pöydällä. Käytännössä minä useimmiten viikkaan vaatteet tästä eteenpäin, mutta se sujuu nopeasti, kun ne on jo valmiiksi lajiteltu.

Eteiseen kehittelin "komentokeskuksen". Tästä löytyy paikka koulusta tulevalle postille, perheen yhteinen kalenteri, jokaiselle lapselle oma pieni muistitaulu ja nimetyt laatikot kännykkää, avaimia, bussilippua ym. pientä varten.

Lapset laittavat koulusta tulevan postin laatikkoon, ja allekirjoitetut, kouluun päin lähtevät postit laitetaan magneetin alle.

Komentokeskuksesta löytyy myös "tienausasema". Meidän lapsilla ei ole viikkorahaa, vaan rahaa voi ansaita tekemällä pieniä kotitöitä. Jaoin magneettitaulun teipillä ensin kolmeen osaan, jokaiselle lapselle oma osio. Osat on jaettu vielä kahtia, "aion tehdä" ja "tehty".

Alla on magneetteja, joihin on kirjoitettu erilaisia kotitöitä, kuten imurointi, vessanpesu, eteisen järjestäminen ja pölyjen pyyhkiminen, sekä niistä saatava palkka. Näistä voi sitten valita itselleen hommia. Rahat tilitetään kerran viikossa. Tässä taulussa jokaisella on myös läksypallura, joka siirretään "tehty"-puolelle, kun läksyt on hoidettu.

Lisäksi meillä on yhden kaapin oveen laitettu nakkilista, jossa on vastuu joka päivälle. Listassa on koiran ulosvienti ja ruokkiminen, tiskikoneen tyhjennys ja roskat. Näistä hommista ei makseta, vaan ne kuuluu tehdä ruokapalkalla.

Keittiön siivosin ja järjestelin jokaista kaappia myöten. Nyt se on selkeä ja toimiva. Keittiöön sijoitin myös aikuisille "dementia-aseman", johon laitetaan laskut, kauppalista, muut muistettavat asiat ja ruokalista.

Ruokalista laadittiin yhdessä koko perheen kanssa. Kaikki saivat ehdotella ruokia ja iltapaloja ja ne kirjoitettiin pienille pahvilappusille. Laput mukiin ja sieltä arvotaan aina sunnuntaisin seuraavan viikon ruuat ja iltapalat. Kun ne on suunniteltu viikoksi kerrallaan, tehdään ruokaostokset Foodiesta kerran viikossa. Tämä säästää rahaa, aikaa ja hermoja merkittävästi. Lapset on tykänneet katsoa, mitä on ruokana, ja uusiakin ruokia on maisteltu ihan kivasti. Kun ne lukevat listassa (vähän niinkuin koulussa), niistä ei neuvotella.

Miten nämä sitten käytännössä toimivat? Nyt on muutama viikko vasta menty arkea, mutta tähän mennessä kaikki on sujunut hienosti. Aluksi pitää toki koko ajan poikia (ja Dusaajaa) muistuttaa näistä, mutta arki on hiljalleen koko ajan omatoimisempaa. Kun myös allekirjoittanut on tosiaan hyvin suurpiirteinen, nämä pienet arjen helpottajat auttavat ehkä kaikkein eniten minua. Niiden avulla on myös huomattavasti helpompaa vastuuttaa lapsia. Pelkät sanat menevät usein toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta nämä konkreettiset lappuset muistuttavat ylipäänsä siitä, että tavaroilla on paikat.

Esimerkkinä ekaluokkalainen, joka tänään otti itse välipalansa (no se ei sinänsä ole uutta) laittoi syötyään kaikki astiat, muropurkin ja maidon OIKEILLE paikoille, ja lopuksi pyyhki pöydän. Olen tyytyväinen. Aikaisemmin ne olisivat jääneet tyynen rauhallisesti (sotkuiselle) pöydälle.

Kaiken kaikkiaan koti on pysynyt koko ajan perussiistinä, eikä viikkosiivous ole tarkoittanut kerran kuussa tapahtuvaa suursiivousta.

Toivottavasti näistä vinkeistä on jollekin iloa! Uusia vinkkejä otetaan myös vastaan!

p.s. Dymo on hommattu Claes Ohlssonilta, magneettitaulu ja magneetit Ikeasta, samoin kännykkälaatikot ja kehykset. Metalliset postilaatikot ovat Granitista. Muistaakseni liitutaulutarraa saa myös Granitista. Hittolainen, jos joku vielä maksaisi tästä mainostamisesta... ;)

Hyvää oloa etsimässä

Pari vuotta sitten aloitin kuntokuurin, kävin kuntosalilla ja jumpissa ja kunto kohosi hienosti. Olo oli hyvä, mutta suorittaminen nakutti jatkuvasti päällimmäisenä. Sätin itseäni heti, jos viikon tavoitteet eivät toteutuneetkaan. En nauttinut liikkumisesta, vaan sen mukanaan tuomasta hyvänolontunteesta. Pikku hiljaa into lopahti ja liikkuminen jäi kokonaan.

Nyt olen kuulostellut itseäni ja etsinyt niitä omia, hyvää oloa tuottavia juttuja. Mukavuudenhaluisena ihmisenä nautin lukemisesta ja käsitöistä. Ne hoitavat mieltä, mutta valitettavasti eivät kehoa. Kunto on surkea.

Aloin listata kivoja liikuntamuotoja ja niitä, joita en vielä ole kokeillut.

Näistä pidän:

kävely
luonnossa liikkuminen
vesi, mutta ei välttämättä uinti
kuntosali (jos osaan pitää rajat, ettei siitä tule suorittamista)
venyttely

Ei mikään pitkä lista, mutta tästä voi jo vetää johtopäätöksen, että nautin rauhallisesta liikunnasta omassa tahdissa.

Näihin haluaisin tutustua enemmän:

pilates
Metod Putkisto (olen käynyt esittelytunnilla ja tykkäsin kovasti)
vesijuoksu
koripallo (no, siis ihan vaan kokeilla)

Jos kunto olisi parempi, nauttisin liikunnastakin enemmän. Fakta. Haluaisin mennä vaeltamaan, haluaisin pyöräillä enemmän. Niinpä aloitan ja koetan pitää mielessäni, mikä meni viimeksi pieleen.

Vältettäviä asioita:

aikataulut
epärealistiset tavoitteet
vaaka
suoritusten kirjaaminen (voi kuinka kivaa tämä olisi, mutta ei, minulla se johtaa suorittamiseen)

Tällä kertaa en ryhdy laihdutuskuurille ja yhdistä kuuriin raskasta liikuntaa viittä kertaa viikossa. Tavoitteena ei ole rääkin jälkeinen hyvä olo, eikä vaakalukemat. Tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvä olo. Haluaisin liikkua sekä yksinäni, että perheen kanssa. Kammotus on liialliset aikataulut ja niiden mukanaan tuoma näennäinen elämänhallita.

Meidän keskimmäinen, Hobitti, halusi myös päivittää harrastusvalikoimaansa. Parkour tuntui tällä hetkellä liian rankalta ja jotain uutta olisi kiva kokeilla. Istuttiin juttelemaan, selailtiin netistä erilaisia vaihtoehtoja. Ajauduimme nopeasti tutkimaan erilaisia vesiurheilulajeja. Tavallinen uimakoulu ei tullut kysymykseen hyvälle uimarille, toisaalta tavoitteellinen kilpauintiryhmäkään ei ole tämän pojan juttu, hän inhoaa kilpaurheilua. Vesi on kuitenkin Hobitin oma elementti, kesällä mökillä hän viettää melkein enemmän aikaa vedessä kuin tukevalla maalla, säästä tai veden lämpötilasta piittaamatta.

Urheiluhallien sivuilta löysimme paljon vaihtoehtoja, joista osa oli valitettavasti jo täynnä, kun ilmoittautuminen oli ehtinyt jo alkaa. Lähempi tarkastelu selittikin syyn nopeaan ryhmien täyttymiseen. Kurssit ovat edullisia ja mielenkiintoisia ja ryhmät mukavan pieniä. Junior Lifesaver -kurssilla oli vielä tilaa ja Hobitti innostui heti. Tuonne minä haluan!

Eilen oli ensimmäinen kerta. Altaasta nousi tunnin jälkeen intoa puhkuva poika silmät loistaen. Oli uitu räpylöiden kanssa ja ilman, harjoiteltu erilaisia uintitekniikoita ja kaverin kuljettamista vedessä. "Äiti, ilmoita mut kans sinne jatkokurssille!"

Hobitin harjoitellessa hengenpelastusta me nautimme kuopuksen kanssa polskuttelusta muissa altaissa. Oli aika myöhäinen arki-ilta, joten hallissa oli rauhallista. Leikimme vedessä ja pääsin kokeilemaan vesijuoksuakin kuopuksen hyppiessä altaan reunalta. Vesijuoksu tuntui omalta tavalta liikkua. Tänään olen selaillut Youtubesta tekniikkavinkkejä ja odotan jo ensi maanantaita, kun pääsen uudestaan polskimaan. Urheiluhalleilla on myös kuntosalit, joita voisi kokeilla. Omaa liikuntaa ja samalla lasten kanssa olemista.

Huomenna menen Malmin Metod Putkisto Studion "Kävelyn taito" -kurssille. Jep. Opettelen uudelleen kävelemään. Siitä lisää myöhemmin...

Se tunne, kun omanlainen tapa liikkumiseen löytyy. Ei pelkästään se tunne liikunnan jälkeen, kun voi taputtaa itseään olalle ja kehua, kuinka reipas olin. Uskon, että todellinen liikunnan ilo löytyy, kun löytyy se laji, mikä tuntuu kivalta ja omalta juuri sitä tehdessä. Etsinnät jatkuu.

Nopea, tehokas aamuvirkku - hidas, saamaton Unikeko?

Herään poikkeuksetta hyvin hitaasti. Arkena torkutan herätyskelloa vähintään kolmesti. Varmuuden vuoksi minulla on hälyttämässä useampi laite ja niissä useampi sovellus. Löytyy radioherätystä, kirkasvalolamppua ja perusherätyskellon pirinää, silti säännönmukaisesti heräämme pari kertaa viikossa hirveään kiireeseen. Lomalla isoin nautinto on rauhallinen aamu ja aamu-unet.

Meidän yhteiskuntamme on rakentunut aamuvirkkujen rytmin mukaan. On suotavaa olla tarmokas aamuihminen, joka tarttuu ripeästi toimeen, on reipas ja ponteva. Samoin on terveen ja työteliään ihmisen merkki olla illalla väsynyt. Tietää suorittaneensa paljon päivän aikana, kun illalla nukuttaa. On myös järkevää mennä ajoissa nukkumaan, jotta voi taas aamulla virkeänä herätä - päivän askareisiin. Huh. Väsyin jo tätä kirjoittaessani.

Olen pohtinut tätä aamuvirkku-iltavirkku -teemaa paljon ja siitä on ollut viime aikoina jonkun verran julkistakin keskustelua. Hyvä niin. On tosiaan aika heittää romukoppaan ajatus siitä, että vain aamuvirkut ja rytmiltään nopeat ihmiset ovat hyviksiä ja iltavirkut saamattomia laiskiaisia.

Aamuvirkku on tosiaan usein toimissaan reipas ja nopea. Hän vaihtaa hommasta ja tilanteesta toiseen vaivattomasti. Iltavirkun rytmi on hitaampi. Luovuus alkaa kukkia iltakahdeksan jälkeen ja hänen on usein vaikea saada unta tuhansien ideoiden säntäillessä pitkin pääkoppaa heti, kun painaa pään tyynyyn - jos on muistanut mennä nukkumaan. Siinä missä reipas aamuvirkku siivoaa tehokkaasti pitkin päivää, iltavirkku sisustaa hämärän hyssyssä mielellään koko kämpän uusiksi, kun kerran tuli inspiraatio, ja nyt siivotaan.

Aamuvirkun on vaikea istua paikallaan, on niin paljon kaikkea mielenkiintoista puuhaa. Iltavirkun on vaikea keskeyttää hyvää kirjaa.

Miten sitten erilaisilla rytmeillä varustetut ihmiset elelevät yhteisen katon alla?

Elämänmakuisesti.

Mieheni, Dusaaja, on aamuvirkku. Hän herää pirteänä lomallakin aamuvarhaisella, nousee heti herättyään ja alkaa puuhastella jotain. Selvästi aivot ovat skarppina juuri aamusta, kroppa valmiina päivän touhuihin. Olen tästä aivan äärettömän kateellinen.

Minulta on turha odottaa selväjärkistä lausetta aamun ensimäisen tunnin aikana. Ei myöskään kannata odottaa hyväntuulista aamusuukkoa. Vastaukset kysymyksiin ovat epäloogisia ja ärtyneitä, silmät eivät ole vielä kunnolla auki.

Virkistyn iltaa kohden, eikä ole lainkaan tavatonta, että alan vaihtaa huonekalujen järjestystä kello kymmenen illalla. Olen oppinut, että siinä vaiheessa sohva kannattaa raahata ihan itse, eikä haastaa riitaa vaatimalla uneliasta herrahenkilöä osallistumaan.

Lomalla nämä asiat korostuvat, kuinkas muutenkaan. Kun toisen mielestä ihana kesäpäivä sisältää pihahommia, grillausta, ystävien tapaamista ja futista, toisen unelma on riippukeinu, mahdollisimman helppo ruoka ja paksu kirja. Onneksi molempien täydellinen lomapäivä sisältää saunomista, olemme siis kerran päivässä samalla aaltopituudella.

Siinä missä Dusaaja on touhukas ja nopea, seurallinen ja tehokas, minä olen hidas, puuhastelen yhtä asiaa pitkään, nautin rauhallisesta temposta ja yhdestä asiasta kerrallaan. Ahdistun ja väsyn, jos tapahtuu liikaa ja liian nopeasti.

Tämä on ollut tarpeellinen huomio. Kyse on siis vain rytmistä. Ei siitä, että minä olen saamaton laiskamato, eikä siitä, että toinen on keskittymiskyvytön sähköjänis.

Nopean ja hitaan on nähtävästi mahdollista elellä melko leppoisasti saman katon alla. Kunhan muistamme antaa tilaa ja etsiä aina välillä yhteistä rytmiä - ja yhtä usein antaa toisen mennä omaa tahtiaan. Oli se sitten nopea tai hidas, yhtä hyviä molemmat.

p.s. Nämä rytmiasiat vaikuttavat selkeästi myös sisarussuhteisiin. Korishirmu rytmiltään on aivan isänsä kuva, Hobitti taas äidin. Kiroileva siili on tässäkin asiassa oma lukunsa, eli jotain siltä väliltä. Lienee sanomattakin selvää, että Korishirmu ja Hobitti eivät aina ihan ymmärrä toisiaan. Onneksi hekin pitävät saunomisesta...

Paluu arkeen

Tämä kesä kelluttiin kellosta piittaamatta. Kalenteriin oli merkitty vain muutamat mökkivierailijat, lähinnä lasten kavereita. Nukuttiin pitkään, järjestettiin lettukestit spontaanisti kymmeneltä illalla. Luettiin. Sauna lämmitettiin mökillä joka päivä, usein jo puolen päivän aikaan. Keskimääräinen saunomisaika oli kolme tuntia.

Nyt olemme kääntäneet rauhassa laivaa kohti arkea. Hyvä niin. Itselläni laiva kääntyy hitaasti, sen olen oppinut. Enää en tule mökiltä päivää ennen koulujen alkamista. Tarvitaan aikaa kääntää ajatukset kohti säntillisempää oloa. Kohti kalenteria ja kelloa.

Kuopus aloitti viime viikolla koulun. Kiroileva siili. Vauva. Olin pelännyt tuota päivää. Ajatellut, että siinä lähtee isolla junalla viimeinen mun pieni. Isolla junalla isoa vauhtia kohti isoa maailmaa. Ajatus on tuntunut vaikealta, haikealta, jotenkin lopulliselta.

Nyt mieli on kuitenkin ihmeen levollinen ja odottava. Ei se juna nyt niin iso ole, eikä vauhtikaan. Maailma kyllä. Mutta siellähän on kelluttu jo kauan, maailmassa. Siinä samassa kellutaan me kaikki, vauvat, koululaiset, töissä käyvät, opiskelijat, mummot ja vaarit, kummit. On turhaa romantisoida ja tehdä traagiseksi ihan tavallisia asioita. Laulaa Pikkupikkulauria ja kyynelehtiä. Itku tuli, kun ensimmäisenä päivänä olimme saattaneet innokkaan ja jännittyneen ekaluokkalaisen kouluun. Itkulle oli tilaa, pienen jännitykselle oli tilaa. Pelkoa ei meillä kenelläkään ollut.

Niin. Olen pelännyt näitä omia tuntemuksiani, kun viimeinen lähtee taapertamaan koulutietä. Pienen koululaisen puolesta en ole huolissani. Kuopuksena hän on odottanut kouluun pääsyä jo pari vuotta, ja on niin valmis, kuin olla voi! Jännittää tietysti, mutta lähinnä tuntuu kutkuttavan iloisesti masussa kaikki uusi. Toisen viikon alkaessa tyyppi on jo varsin koululainen, heittää repun näyttävästi lattialle, ja puuskahtaa syövänsä kyllä välipalan, ennen kuin ryhtyy läksyjä tekemään. "Huhhuh! Vaikka läksyjä tuli kyllä aika vähän..."

Esikoinen katseli koulunaloitusta edeltävänä päivänä lukujärjestystään, pohti uusia opettajia, pakkaili uutta reppuaan, pohti treenejä ja aikataulujaan ja totesi: "Musta tuntuu, että tästä tulee hyvä vuosi!" Sama olo on itselläni.

Toivon ihan jokaiselle toiveikasta oloa ja asennetta, tunnetta siitä, että tästä tulee hyvä vuosi!

Elämä kantaa

Välillä siihen on niin vaikea luottaa.

Olenko varmasti varautunut kaikkeen?

Uskaltaisinko luottaa siihen, että elämä jatkuu - ja kantaa?

Arkiset asiat.

Syödään tänään eilisen makkarakeiton loppu. Leivotaan illalla sämpylöitä. Säästetään osa aamupalaksi.

Nuo housut on hyvät vielä huomenna, paita on likainen, laita pesuun.

Jatkumo.

Elämää. Sitä ihan tavallista.

Kaikki on hyvin. Ei tarvitse varautua.

Aurinko nousee taas huomenna. Niin kuin se nousi tänään ja eilen.

Plan B

Taru sormusten herrasta on varmasti kaikille ainakin pääpiirteissään tuttu. On pieni Frodo, joka pelastaa kaikki toimittamalla sormuksen Mordorin ikuiseen laavaan. On Gandalf, mahtava velho, joka suojelee Frodoa. Ja on haltiat ja kääpiöt ja ihmiskuninkaat, ja yhteistyöllä örkit nuijitaan. The End.

Monet muistavat varmasti myös Samin, Frodon uskollisen ystävän, joka seuraa ja auttaa Frodoa koko pitkän matkan Mordoriin. Huolestunut, välillä epätoivoinenkin ilme kasvoillaan, hän vakuuttaa Frodolle: "En koskaan jätä sinua yksin!" Mikä arjen sankari! Huomaamaton, vaatimaton, lojaali, epäitsekäs... mukana koko reissussa vain siksi, että hän tuntee sen tehtäväkseen. Jossain vaiheessa Sam toteaa väsyneenä, että hän haluaa mennä kotiin. Kukaan ei kuule. Ei edes Sam itse.

Samaistun Samiin. Koko ajan hieman varpaillaan, valmiina varmistamaan selustan. Sekä omani, että muiden. Kroonisesti huolestuneena olen taapertanut elämäni varsin selkeää tietä pitkin, varmana omasta roolistani. Täytyyhän jonkun pitää huolta kokonaiskuvasta. Muiden hyvinvoinnista. Se on niin helppoa minulle, olen luonteeltani huolehtiva ja sosiaalinen, kiinnostunut ihmisistä. Se on minun tehtäväni, olisi itsekästä valita toisin.

Tapasin muutama vuosi sitten vanhan opettajani. Hän totesi: "Heidi. Luokan sosiaalipoliisi. Minusta aina tuntui, että olit vanhempi kuin muut." Hän ei yllättynyt kuullessaan, että työskentelen sosiaalialalla.

En selitä tässä pitkästi, mutta valotan hieman historiaani. En kaipaa sääliä tai voivottelua, enkä halua piirtää kuvaa itsestäni reppanana. Haluan kertoa, että joskus elämä vie niin paljon voimia, että on vedettävä henkeä ja ja tarkistettava kurssia. Jokaisella on oma tarinansa ja polkunsa.

Olen sairastanut paniikkihäiriötä kymmenvuotiaasta asti. Olen hyvin herkkä aistimaan muiden mielialoja ja isäni sairastui tuohon aikaan vakavasti. Todennäköisesti reagoin asiaan paniikkikohtauksilla. Pidin paniikkikohtaukset visusti itselläni enkä puhunut niistä kenellekään, joten en saanut niihin apua, koska kukaan ei tiennyt.

Isäni kuoli, kun olin 19-vuotias ja otin huomaamattani toisen vanhemman roolia perheessä. Muutaman vuoden kuluttua, kun olin jo muuttanut omilleni, kävi ilmi, että molemmat pikkuveljeni olivat kokeilleet huumeita. Olin kauhuissani. Kokeilu ei jäänyt muutamaan kertaan vaan lopulta huumeet tulivat jäädäkseen. Koetimme kaikin tavoin äitini kanssa auttaa heitä. Kuin Frodo ja Sam sormuksen kanssa yritimme taistella huumemaailmaa vastaan. Ajoimme pitkin öisiä lähiöitä etsimässä veljiäni. Soittoja tuli milloin teho-osastolta, milloin poliisilta.

Sain lapset, opiskelin. Mieheni on ollut oman elämänsä Sam ja tukenut minua väsymättä. Ilman häntä voimani olisivat loppuneet jo ajat sitten.

Kun minulta kysyttiin, mitä kuuluu, väistin helposti kysymyksen. Olin kyllästynyt siihen, että minulle kuuluu aina jotain huonoa. En osannut erottaa omaa elämääni veljieni elämästä. Huoli ja pelko olivat aina läsnä.

Kuten ehkä arvaatte, huolehtimiseni ei tuottanut mitään tulosta. Kukaan ei voi irrottaa toista ihmistä päihteistä. Ei vaikka valvoisi, toivoisi, rukoilisi, etsisi, ymmärtäisi ja jaksaisi miten paljon tahansa. Molemmat veljeni kuolivat huumeisiin. Toinen onnettomuuden seurauksena, toinen lääkkeiden yliannostukseen.

Menetettyäni kolmannen jäsenen viisihenkisestä lapsuudenperheestäni olin vielä puoli vuotta töissä. Työni oli paljolti vapaaehtoistyöntekijöiden innostamista ja motivoimista työhönsä. Energisyyttä, intoa, iloa, muiden auttamista. Ja itse olin aivan lopen uupunut. Yli kymmenen vuoden pelkääminen ja huoli olivat nyt poissa. Pääni ja kehoni olivat minua viisaampia ja päättivät, että on aika levätä. Vaikka väkisin.

En saanut nukuttua ja minun oli pakko hakea sairaslomaa. Sain diagnoosin vakava masennus. En kokenut olevani masentunut, vaikka harva masentunut kai omaa tilaansa heti ymmärtää. Minulla on ihana perhe ja paljon hyviä ystäviä. Olin vain hyvin, hyvin väsynyt.

Lääkäriltä sain määräyksen levätä ja "tehdä jotain, mistä nautit". Ei kovin helppo ohje ihmiselle, joka pääsääntöisesti miettii, mitä muut ihmiset haluavat tehdä. Mutta lähdin kokeilemaan. Ensin vain nukkumalla mahdollisimman paljon.

Vuoden päästä aloin nähdä elämääni selkeämmin. Tiesin jo, mistä pidän, ja etenkin, mistä en pidä. Ja opettelen elämään aivan uudenlaisella asenteella. Vielä puoli vuotta taistelin itseni kanssa ja lopulta päästin irti vanhasta identiteetistäni. Totesin, että olen kulkenut reippaasti polkua, jonka olin tiedostamattani valinnut, luonteeni ja eletyn elämän, kaikenlaisen kokemani perusteella. Ennenkaikkea ymmärsin, että voin tehdä uuden valinnan. Tietoisen valinnan. Ja tein.

Viime viikolla irtisanouduin työstäni. Työstä, josta olen pitänyt aivan valtavasti ja työkavereista ja asiakkaista, jotka ovat olleet valtavan ihania. Nyt olo on hämmentynyt.

Annan hämmennykselle tilaa. Annan itselleni tilaa. Annan uudelle identiteetille tilaa ja aloitan syksyllä luovan kirjoittamisen opinnot.

Taru Sormusten herrasta ei paljasta paljoa Samista suuren seikkailun jälkeen. Sam menee naimisiin ja perustaa perheen. Hän pääsee kotiin. Hän hymyilee ja näyttää onnelliselta. Toivon, että seikkailun jälkeen hän osaa elää itsensä näköistä elämää, eikä enää ryhdy kantamaan muiden kohtaloita.

Perinteinen kirja ja e-kirja

Kesäelomme on siirtynyt mökille ja blogi päässyt hetkeksi hiljentymään. Pahoitteluni siitä! Vaikka mökillä moni asia ottaa enemmän aikaa kuin kaupungissa, tai ehkä juuri siksi, on ollut aikaa myös istua kirjojen ääressä. Olen avannut päivittäin kirjan moneen kertaan. Välillä perinteisen, välillä sähköisen.

Paljon on tehty vertailuja sähköisen ja perinteisen kirjan välillä. On tiukkoja mielipiteitä e-kirjojen puolesta ja vastaan, pelkoa perinteisen kirjan katoamisesta, nostalgian kaipuuta, "näin on aina ollut" ja toisaalta "e-kirja on kätevä" ja "se on nykyaikaa". Itse allekirjoitan nuo kaikki väitteet. Ärsyynnyn. Miksi niiden pitäisi sulkea toisensa pois?

kuva netistä

Kirjahyllyssäni täällä mökillä on vanhoja kellastuneita romaaneja, uusia pokkareita ja - tabletti. Hesarin lisäksi luen tabletilta paljon kirjoja. Tähän mennessä olen hankkinut kirjoja vain Elisa Kirjasta ja Helsingin kaupungin kirjastosta, Helmetistä. E-kirjoja löytyy myös Adlibrikseltä, Suomalaisesta Kirjakaupasta, Akateemisesta, Amatzonista ja monesta muusta kirjakaupasta.

Elisa-kirjan puolesta puhuu todella toimiva sovellus ja hyvät tarjoukset. Eilen ostin tämän kevään puhutun kirjan Kaikki se valo jota emme näe hintaan 6,90e. (Ja jäin koukkuun. Hyvää tekstiä, tarina imaisee mukaansa, mielenkiintoinen näkökulma...)

Elisa Kirja on siis Elisan palvelu, johon täytyy rekisteröityä. Mitään maksuja ei kirjojen hinnan lisäksi ole, ei mitään kirjakerhomeininkiä. Yksinkertäinen palvelu, josta voi ostaa kirjoja ja jossa ne säilyvät. Kannattaa ladata sovellus tabletille. Sovelluksessa pääsee kirjakauppaan, omaan kirjahyllyyn ja lukemaan. Laskutus menee kätevästi Visalaskuun, ei tarvitse edes pankkitunnuksia tai kortin numeroa kuin ensimmäisellä kerralla. Napin painallus ja kirja on hyllyssä. Vastustamatonta etenkin silloin, kun makaa mökillä flunssassa, kuten minä eilen.

Elisa Kirjassa on myös paljon lastenkirjoja ja äänikirjoja. Niitäkin olen tarjouksista napsinut, koska meillä äänikirjoja kuunnellaan todella paljon ja lasten käytössä cd:t usein katoavat tai vähintään naarmuuntuvat. Nyt on Hobitin puhelimessa Elisa Kirjan sovellus, ja siitä pojat kuuntelevat iltatarinoita. Samoilla tunnuksilla voi siis kirjautua useampaan laitteeseen, meillä sovellus on omassa tabletissani, puhelimessani ja Hobitin puhelimessa.

Kaikki kirjat ovat koko ajan nähtävissä virtuaalisessa kirjahyllyssäni, josta poimin niitä muutaman kerrallaan laitteelle luettavaksi ja poistan takaisin hyllyyn luettuani. Ne kun vievät laitteella jonkun verran muistitilaa. Olettaisin, että myös muiden kirjakauppojen e-kirjat toimivat kutakuinkin samalla periaatteella.

Helmetin kokoelmat ovat viime talven aikana karttuneet. Kun syksyllä tutustuin tarjontaan, se oli vielä aika niukkaa. Kevään mittaan uutuuksia on alkanut tupsahdella ilahduttavasti. Odotan positiivisin mielin, hyvään suuntaan on kirjasto menossa!

Helmetissä kirjojen etsiminen ja lataaminen on vielä vähän kankeaa ja kokoelma tosiaan vasta karttumassa. Montaa hyvää löytöä olen kuitenkin sieltä jo tehnyt. Varaaminen on helppoa ja kirja tulee automaattisesti luettavaksi vapauduttuaan edelliseltä lukijalta. Viesti tästä saattaa tosin tulla tekstarina keskellä yötä, mikä ei ole niin mukava yllätys. Kun laina-aika (2 viikkoa) päättyy, kirja palautuu automaattisesti. Kirjoja voi lukea joko selaimessa (eli siellä nettisivulla, äiti) tai ladata tabletille, jolloin tarvitaan lukuohjelma. Itse olen käyttänyt Bluefire Readeria, johon tallentuvat myös pdf-tiedostot.

E-kirjaa on mukava lukea, koska se on kevyt, monta kirjaa saa mukaan reissuun ilman, että painavat ja vievät tilaa, niitä on helppo lukea, kirja aukeaa aina siitä paikasta, mihin olet jäänyt... Mutta. En suosittele lukemaan illalla sängyssä. Vaikka kuinka säätäisin näytön himmeämmäksi jne, näytön valo on kuitenkin sitä sinistä, joka vie helposti yöunet. Mutta päivällä riippukeinussa (kumma, kun päiväunia tuo valo ei vie...), työmatkalla junassa tai bussissa, iltasella takan ääressä tai sohvan pohjalla, lapsen harrastuksen aikana, jos olet joutunut kuskiksi... Kirja on aina matkassa.

kuva netistä

Näihin lukutunnelmiin!