Tämän syksyn ensimmäinen kurssi kirjoittamisen
ammattiopinnoissa on kirjoittaja ja kirjoittamisen historia. Ensimmäisen
lähiopetuspäivän jälkeen olo oli hämmentynyt. Käsittelimme kirjoittajan roolia
historiassa, tekijyyttä. Aihe liippasi todella läheltä
kirjallisuudentutkimuksen perussuuntauksia. Etenimme pikakelauksella
kirjailijuuden käsitettä lähtien antiikista ja päätyen tähän aikaan. Kirjailija
on ollut kaikkea anonyymistä ja Suureen Taiteilijaan ja kirjailijan
henkilöllisyyttä on vuoroin häivytetty ja korostettu.
Harmitti. Perusopinnot olivat suurta luomisen vimmaa,
keskustelua ja juurikin sitä kirjoittamista. Nyt kuunneltiin luentoa, joka
tuntui kuivan teoreettiselta.
Seuraavalla lähiopetuskerralla päästiin kuitenkin ytimeen.
On tärkeää tuntea tekijyyden historiaa, jotta voi miettiä omaa rooliaan
kirjoittajana ja sitä kautta omaa kirjoittajan identiteettiään, jotta voi alkaa
ajatella kirjoittamista ammattina. Itselleen. Minulle.
Oppimispäiväkirjalle annettiin tuttuun tapaan hyvin vapaa
muoto. Kurssin aikana minua alkoi kiinnostaa digitaalisuus kirjoittamisessa.
”Uusi kirjoittaminen”. Mitä se on? Mitä se voisi olla? Haluan tutkia, mitä
uusia mahdollisuuksia digitaalisuus tuo kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen
taiteenalana. Äkkiseltään tulee mieleen sosiaalinen media, mutta miten sitä
voisi valjastaa omalle kirjoittamiselle hyödyksi. Voisiko sen avulla tehdä
taidetta?
Lähden tutkimaan tätä samalla kun uppoudun ihanaan, korkeaan
kirjakasaan. Tekijyyttä, kirjailijuutta, kirjoittajaidentiteettiä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti