Hyvin yksinkertaista. Älä yritä mitään, mistä et ole sataprosenttisen varma, että onnistut. Muista aina suunnitella etukäteen Plan b. Ja c ja d.
Elä mukavuusalueella. Suorita keskinkertaista elämää. Jos kuitenkin kohtaat vastoinkäymisiä, muistuta itseäsi, että näin sen kuuluikin mennä. Sinun elämäsi oli tarkoitettu menemään näin. Se työpaikka ei ollut sinua varten tai sinut on tarkoitettu johonkin toiseen tehtävään tässä elämässä. Et sä varmaan kuitenkaan olis siitä tykännyt.
Istu pitsalla ja hymyile, kun isäsi on kuollut. Olet juuri tullut sairaalasta, pitänyt isääsi kädestä, kun hän on vetäissyt viimeisen kerran keuhkonsa täyteen ilmaan. Nyt hänellä ei ole enää mitään hätää. Kaikki meni kuitenkin ihan nätisti. Muista, että kunnon luterilainen uskoo jälleennäkemiseen taivaassa. Niin että mitäpä sitä niin kauheasti tässä voivottelemaan. Pörrötä teini-ikäisen veljesi tukkaa ja totea, että hyvin me selvitään.
Ison valinnan edessä älä missään tapauksessa anna sijaa pettymyksen tai haikeuden tunteille, vaan keskity pelkästään positiiviseen ajatteluun. Tallaa jalan alle suru, haikeus ja uusien asioiden esiin kaivama kauhu. Etsi aina heti positiiviset asiat. Nielaise huomaamattomasti.
Hyvät ystäväni ovat asuneet unelmakodissa, vanhassa kansakoulussa, ja rakentaneet pesänsä sen nurkkiin. Kasvattaneet lapsensa metsän rauhassa. Pikkuhiljaa huomanneet, että nyt, kun lapset ovat jo koululaisia, asuminen pienellä kylällä on monin tavoin haastavaa. On pitkät matkat kouluun, harrastuksiin ja töihin. Mielikin kaipaa nyt jotain muuta. He löysivät uuden kodin, joka täyttää uudet tarpeet. Vastaa monella tapaa uusia unelmia.
Minulle on ollut terapeuttista seurata muuttoa. Ystäväni nimittäin kertoo avoimesti tunteistaan. Hän uskaltaa tuntea surua ja haikeutta. Hän uskaltaa kiskoa laastaria irti pikkuhiljaa ja todeta, että sattuu. Irrotella itseään rakkaista lattialaudoista. Voi miten ihailen tuota taitoa elää vahvasti kutakin hetkeä. Surra avoimesti sitä, minkä menettää, sanoittaa sitä. Nähdä ja kohdata kipeät tunteet. Kipu ei kuitenkaan estä lähtemästä. Hän katsoo luottavaisesti eteen päin, hyvää on tulossa. Hän itkee, kun itkettää, mutta nojaa eteenpäin.
Ensimmäisen kerran uskalsin olla avoimesti pettynyt, kun en päässyt yliopistoon opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Istuin kirje kädessäni ja itkin koko illan. Sanoin ääneen, että olen pettynyt. Harmittaa. Olin ollut ihan varma, että pääsen. Olen surullinen. On tosi paha mieli. Olin 38-vuotias ja myönsin ensimmäisen kerran, että harmittaa, kun en onnistunut.
38-vuotias. Olen iloinen, että lapseni näkivät pahan mieleni. Näkivät, että olin toivonut jotain kovasti ja nähnyt vaivaa sen eteen, mutta en tullut hyväksytyksi kouluun. Olen iloinen, että he näkivät, että on ok olla pettynyt ja surullinen. Muutaman viikon kuluttua he näkivät myös, kuinka vimmatusti etsin toista reittiä haluamaani päämäärään ja kuinka löysin sen.
Kuinka pettymyksestä voi sisuuntua, kunhan antaa ensin pettymyksen näyttää, miten tärkeästä asiasta oli kysymys.
Hyvää epäonnistumisen päivää! Epäonnistuminen yksinkertaisesti merkki siitä, että olet yrittänyt.
Aurinko ei enää häikäise. Se ei kutsu pihalle puuhaamaan eikä rannalle rötköttämään. Pilviset päivät ja iltahämärät houkuttelevat soffan nurkkaan, lukulampun (ja viltin) alle kirjan kanssa.
Syksyllä uutuuksia tipahtelee tasaiseen tahtiin, joka kiihtyy, kun lähestytään isänpäivää ja joulua. Kipaisen kirjastossa viikottain ja lukemattomien kirjojen hylly elää ihan omaa elämäänsä. Se kasvaa, kun haalin sinne uutta ja vanhaa ja toisaalta oikein makoisan viikonlopun jälkeen pino on huvennut.
Lokakuu on lukijalle rakas. Kirjastoissa on ainakin pääkaupunkiseudulla paljon kirjailijavierailuja ja muuta kiinnostavaa ohjelmaa. Ja sitten on ne messut. Ja ne toiset messut.
Helsingin kirjamessut ovat jo usean vuoden ajan kuuluneet lokakuuhuni. Viime vuonna tajusin ensimmäistä kertaa ostaa kokoaikalipun ja haahuilin kirjamaailmassa kolme päivää. Mielenkiintoisia puheenvuoroja, keskusteluja, kirjaesittelyjä ja paneeleja. Kirjoja, kirjoja ja kirjoja. Mielenkiintoisinta oli yleinen ilmapiiri.Olen kolunnut jos jonkinmoisia messuja, mutta kirjamessuilla on joku ihmeellinen lumo. Olen kaltaisteni keskellä.
Tänä vuonna lähden ensimmäistä kertaa Turun kirjamessuille. Katselin ohjelmaa etukäteen ja tarjonta on hengästyttävä! Tämän vuoden teema on "Monta ääntä" ja messujen takana puuhaavat Salla Simukka, Tommi Kinnunen ja Siri Kolu. Nämä nimet saivat minut lopullisesti päättämään messureissusta. Tommi Kinnunen on valloittanut minut paitsi kirjoillaan, myös haastatteluissa. Avoin, lempeä, avarakatseinen kirjailija. Siri Kolu on meidän lasten suosikkisuomalaiskirjailija, Rosvoloita on sekä luettu että kuunneltu jo useamman vuoden ajan. Siri on myös opettanut minulle ammoisina aikoina "Luovia menetelmiä sosiaalialalla". Sittemmin olemme päätyneet molemmat kirjojen äärelle.
Monta ääntä on ihastuttanut Twitterissä. #montaääntä ja #klassikkotwiitti on usuttanut ihmisiä tiivistämään klassikkokirjoja 140 merkkiin. Käypä katsomassa, kuinka monta tunnistat tai väännä oma "miniklassikko"!
kuvakaappaus Twitteristä
Ennen Turun messuja käväisen Hämeenlinnassa perjantai-iltana, matka kohti kandiseminaaria jatkuu.
Kirjoittaminen on kautta
aikojen muuttanut muotoaan, muttei koskaan niin nopeasti, kuin viimeisen 15
vuoden aikana. Digitaalisuus on tullut kaikille tutuksi esimerkiksi
langattomina verkkoina, älypuhelimina ja Facebook-päivityksinä, mutta miten
teknologian kehitys on muuttanut lukemista ja kirjoittamista?
Ihmisten sosiaaliset,
tekniset ja kulttuuriset käytännöt ovat radikaalisti muuttuneet. Seurauksena on
syntynyt aivan uudenlaisia toimintamalleja viestintäkulttuurissa, koulussa,
työelämässä ja vapaa-ajalla.
Tietokoneita ja
älypuhelimia syytetään jatkuvasti siitä, että lapset ja nuoret lukevat koko
ajan vähemmän ja lukutaidon pelätään heikkenevän. Entä jo kysymys olisikin
siitä, että lukeminen ja kirjoittaminen ovat muuttuneet.
Toimittaja ja kirjailija
Ronja Salmi pohtii Yle Puheen Nosto-ohjelmassa tarinoiden muodon muuttumisesta:
Pitäis puhuu, et mitä se lukeminen
sit oikeesti tarkottaa. Ja se ehkä just kumpuu vähän tälläsestä vanhasta
ajatuksesta, siitä et ainoota oikeeta lukemista olis se, että lukee romaaneja,
ja silloinkaan mikään Remes ei kelpaa, et pitäis viel niinku lukee jotain kovaa
kamaa. Mitä niiden nuorten miesten sitten pitäisi lukea? Pitää muistaa, että
kaunokirjallisuus ei ole ainoa tapa ottaa vastaan tarinoita, kokea tunteita,
saada oivalluksia. Tässä ajassa, kun tarinan kertomisen välineitä on
esimerkiksi puhelin pullollaan, niin on suhtauduttava myös avoimesti siihen,
että kasvaa sukupolvi, joka haluaa kuluttaa tarinansa esimerkiksi
Youtube-videoiden kautta (ja nekin on käsikirjoitettu!) Ja se ei välttämättä
ole huonompaa, se on vain erilaista. Ajatusvirheet on samanlaisia
kirjoittamisessa. (Ronja Salmi Yle Puheen Nostossa 11.9.2017)
Harry
Potter ja viisasten kivi
Tänä päivänä luetaan oikeastaan
koko ajan. Tekstiä tulvii ympärillämme ja huomaamattamme se linkittyy
ajatuksissamme myös kuviin ja videoihin. Yhdistelemme monimuotoista tietotulvaa
ja myös tuotamme sitä. Aloitamme keskustelua Twitterissä ja linkitämme siihen
päivän kohu-uutisen. Seuraamme keskustelua pitkin päivää. Etsimme samasta
aiheesta lisää tietoa, jaamme sitä ja muodostamme oman mielipiteemme. Englannin
kielessä tätä kutsutaan termillä ”new literacies”, joka tarkoittaa uusissa
mediaympäristöissä tarvittavia luku- ja kirjoitustaitoja
Suomenkielistä termiä ei
vielä ole vakiintunut. Puhutaan monilukutaidosta, joka tarkoittaa taitoa
vastaanottaa ja ymmärtää monimediaista, multimodaalista viestintää. Aihetta tutkinut professori Outi Kallionpää (2014)
käyttää termiä ”uusi kirjoittaminen”, joka tarkoittaa nimenomaan uusia
kirjoitustaitoja eli taitoa luoda näitä multimodaalisia tekstiympäristöjä (Kallionpää
2014, 61).
Termi uusi kirjoittaminen
on hieman harhaanjohtava, koska pikemminkin kysymys on siitä, että
kirjoittamisen taidon määritelmä on laajentunut. Termi ”uusi kirjoittaminen” kiinnittää
huomion siihen, mitä kaikkea uutta kirjoittamisen olemukseen nykyään liitetään.
Kallionpää pohjaa
tutkimuksensa Lev Vygotskin kehittämään sosiokulttuuriseen oppimiskäsitykseen. Sosiokulttuurisen
oppimiskäsityksen mukaan oppiminen ja taitojen harjaantuminen tapahtuu aina
sosiaalisessa ja kulttuurisessa vuorovaikutuksessa. Ihminen sisäistää
kulttuurinsa käyttämät toimintamallit, työvälineet ja merkit osaksi omaa
toimintaansa. Taidot ja osaaminen nähdään siis syntyvän yhteisöllisesti yksilön
ja yhteisön kommunikaatiossa. Sosiaalinen ulottuvuus onkin yksi keskeisimmistä
uusista osa-alueista, joita uuteen kirjoittamiseen liittyy. (Kallionpää 2017,
14.)
Laajentunut
kirjoittamisen taidon käsite sisältää paljon sellaisia elementtejä, joita ei
aikaisemmin ole liitetty kirjoitustaitoon. Kallionpää (2014) luokittelee
osa-alueet seuraavasti: välineellinen muutos, tekstin käsitteen ja rakenteen
muutos (multimodaalisuus, hyperlinkit), kirjoituskäytäntöjen muutos, tekstilajien
muutos (luovat, multimodaaliset genret), lukijakunnan ja julkaisuprosessin
muutos, palauteprosessin muutos, kirjoitusympäristön muutos ja kirjoittajaroolin
muutos.
Taulukko 1. Kallionpää 2014.
Missä
kuljimme kerran
Muutos on hurja.
Toisaalta se on itsestään selvää. Tehdään aikahyppy, parikymmentä vuotta taaksepäin:
Istun työpöytäni ääressä.
Minulla on upouusi tietokone, jossa on mainio tekstinkäsittelyohjelma. Pystyn
muokkaamaan tekstiäni loputtomasti. Mahtavaa! Voin lisäillä tekstin keskelle
ihan uusia kappaleita! Monitori ja näppäimistö vievät työpöydästäni melkein
koko tilan, mutta viereen mahtuu vielä ruutuvihko ja luentokansioni, jossa on
muistiinpanot. Muita tehtäviä tehdessäni sivupöydällä on kasa kirjoja, mutta tällä
kertaa lähteitä ei ole.
Aiheeni, Miten tietokone
muuttaa kirjoittamista, on aivan uusi. Internetistä voisi kuulemma löytyä aiheesta
jotain tietoa, ainakin jonkun amerikkalaisen yliopiston nettisivuilta, joten
odottelen nettiyhteyden avautumista. Tuttu piipitys, vinkuna ja rätinä kuuluu
jo modeemista, jonka johtoon meinaan kompastua lähtiessäni keittämään kahvia.
Kun tulen takaisin höyryävän kuppini kanssa, yhteys on auennut ja kirjoitan
osoitekenttään yliopiston pitkän osoitteen.
Kahvi on jo kylmää, kun
sivut avautuvat. Miten kirjoittaminen voi muuttua? Kai se tarkoittaa sitä, että
tekstiä voi muokata loputtomiin. Tiedonhankinta kuulemma tulee mullistumaan
internetin myötä. Enpä tiedä… Hidasta tämä ainakin on ja mistä ihmeestä
tietäisin, mistä osoitteesta sitä tietoa löytyisi? Tietosanakirjoissa sentään
on aakkosjärjestyksessä asiat. Ja tietokirjoistahan tieto löytyy nopeasti, kun
vaan saa oikeat kirjat käsiinsä. Onneksi kirjastoissa on osaavaa henkilökuntaa!
Tekstistäni tulee sivun mittainen. Kokeilen vielä huvikseni miltä tuntuu
vaihtaa muutaman kappaleen paikkaa.
Nauroitko ääneen? Minä
nauroin. Niin absurdilta tuo kuulostaa. Palataan tähän hetkeen, kerron teille,
miten juuri nyt kirjoitan tätä tekstiä.
Kirjoittaminen voi olla välineurheilua. (Kuva: Heidi Lokki)
Istun sohvalla. Minulla
on pöydällä vieressäni vesilasin lisäksi läppäri, tablettitietokone, älypuhelin
ja muistikirja. Läppärillä on auki word-tiedosto. Tabletilla luen
lähdemateriaalia netistä, Elisa Kirjassa on auki muutama lähdekirja, lisäksi
teen muistiinpanoja OneNote ohjelmaan. Siellä on omaa tekstiäni sekä
kosketusnäyttökynällä että näppäimistöllä kirjoitettuna, valokuvia, linkkejä ja
muutama Youtube-video aiheeseen liittyen.
Selaan internettiä,
kopioin osia teksteistä, myös niiden lähteet, ja tallennan ne parilla klikkauksella.
Tabletilla on myös luentomuistiinpanot. Samat muistiinpanot, linkit, kuvat ja
videot kulkevat tietysti mukanani joka paikassa, koska sovellus on myös kännykässäni
ja tietysti läppärillä. Pöydällä on myös fyysinen kirja, tietokirjoittamisopas.
Olen onnellinen multimodaalisten tekstien ja erilaisten välineiden
sekakäyttäjä.
Niin. Kirjoittaminen ei
ole ennallaan. Ja hyvä niin!
Linnunradan
käsikirja liftareille
Uudessa kirjoittamisessa
minua kiehtoo eniten uudenlaiset tavat tuottaa ja jakaa tekstejä ja se, että
tietotekstissä luovuus on aivan uudella tavalla käytössä. Luovuutta voi käyttää
suunnittelussa ja ideat alkavat pursuta. Turha paperinmaku hiipuu taka-alalle.
Runoja julkaistaan Instagramissa
ja Twitterissä laaditaan osallistavia tarinoita.
Myös vanhaan kunnon proosaan voidaan ujuttaa aivan uusia ulottuvuuksia
digitaalisuuden avulla. Lievimmillään se voi tarkoittaa esimerkiksi erilaisia
ääniefektejä, jotka aktivoituvat (sähkö)kirjan sivua kääntäessä. Toisessa
ääripäässä lukija voidaan ottaa aktiivisesti mukaan tekemään päätöksiä
päähenkilön puolesta. Interaktiivisessa kirjassa tarina on parhaimmillaan monella lukemiskerralla aivan
erilainen
Uuden kirjoittamisen
äärellä haluan sanoa myös muutaman sanan uusista tavoista nauttia uuden
kirjoittamisen sadosta. Missä muodoissa uusien kirjoittajien tuotoksia vastaanotetaan?
Youtube-videot ovat parhaimmillaan loistavasti käsikirjoitettuja ja keräävätkin
ympärilleen kymmeniä-, jopa satojatuhansia seuraajia. Edellä mainitut
instarunot, interaktiiviset romaanit ja Twitter-tarinat tuovat kerronnan
upeasti esiin. Ne ovat myös helposti kaikkien saatavilla.
Digitaalisuus on valjastettu
myös perinteisten romaanien käyttöön. Seuraavassa videossa 12-vuotias Otso
kertoo rakkaasta harrastuksestaan, äänikirjojen kuuntelemisesta. Taustaksi haluan
kertoa, että Otson oli erittäin vaikeaa oppia lukemaan. Äänikirjat kuljettivat
hänet tarinoiden äärelle ja rakkaus kirjoihin syttyi. Sinnikkäästi hän opetteli.
Lukeeko Otso kuitenkaan, kun äänikirjan kuunteleminen on niin helppoa?
Katsotaan:
(video: Heidi Lokki)
Häräntappoase
Mitä uusi kirjoittaminen sitten
vaatii kirjoittajalta?
Tätä tekstiä, tai
oikeastaan viestiä laatiessani lähdin suunnittelusta. Suunnitteluun käytin
paljon enemmän aikaa kuin perinteisen tekstin laatimiseen yleensä käytän.
Suunnittelin oikeastaan sisällöntuotantoa tai käsikirjoitusta. Mietin, mitä
medioita käytän, mihin sivustoille laitan linkkejä ja millaisia kuvia ja
videoita tähän sopisi. Mietin pitkään julkaisualustaa.
Olen kuvannut kännykällä
pari videota ja editoinut niitä hieman. Olen tallentanut videot pilvipalveluun
saadakseni ne tietokoneelle käyttöön. Eniten aikaa meni juuri tekniikan kanssa näpertämiseen. Videoiden osalta tein yhteistyötä
videolla esiintyvien koululaisten kanssa. Kuvien ja videoiden
yhteyteen suunnittelin sopivia, tarpeeksi lyhyitä tekstejä, jotta visuaalinen
puoli saisi rauhassa hoitaa oman osuutensa.
Tässä tuotoksessa on
paljon perinteistä tietotekstiä, jota varten hain tietoa monista lähteistä.
Kirjat olivat kuitenkin sivuosassa, lopulta se ainoa kirjantapainen, jota
käytin, löytyi sähköisenä ja vapaasti ladattavissa internetistä. Kaikki muu
tieto löytyi verkkojulkaisuista ja asiantuntijan nettisivuilta.
Myönnän. Kaltaiselleni
keski-ikäiselle tekniikkavastaiselle naiselle tämä kaikki vaatii totuttelua ja
on välillä pirun työlästä. Tämä kuitenkin herättää pohjattomasti uteliaisuutta!
Uusi kirjoittaminen paitsi vaatii, myös ruokkii luovuutta ja motivaatiota.
Taikatalvi
Tämän päivän koululaisia
sanotaan diginatiiveiksi. Heidän oletetaan usein osaavan jotenkin luonnostaan
toimia digitaalisessa ympäristössä ja he sukkuloivatkin helpon näköisesti
erilaisten medioiden lomassa. Luontainen osaaminen on kuitenkin myytti.
Monilukutaito ja multimodaalisen sisällön tuottaminen vaativat opettelua. Tähän
on herätty kouluissa valitettavan hitaasti.
Olen kuunnellut puhetta koulujen digiloikasta
siitä asti, kun esikoiseni meni kouluun vuonna 2010. Tänä syksynä, seitsemän
vuotta myöhemmin, kaikki lapseni tekevät osan läksyistä kännyköillä tai
tablettitietokoneilla. Niiden käyttöä harjoitellaan alkeista asti ja niille on
ladattu erilaisia suomenkielisiä sovelluksia. Alla olevalla videolla
kolmasluokkalainen Touko kertoo mitä he tähän mennessä ovat tableteilla tehneet.
(Video: Heidi Lokki)
Taru
sormusten herrasta
Olemme roikkuneet uuden
äärellä pitkään. Viihdemaailma on ottanut haltuunsa tekniikan heti
ensimetreiltä alkaen. Olisiko akateemisen maailman jo aika seurata mukana?
Julkaisualustoja on
paljon, jos katsoo uutta kirjoittamista vapaa-ajan ja kaupallisuuden
näkökulmasta. Missä ja millaisessa muodossa voin palauttaa tämän aivan uudessa
muodossa olevan kurssitehtävän? Päätin julkaista tämän blogissani, vaikka tämä
ei perinteinen blogipostaus olekaan. Blogialustalla kuvat ja videot saa
näppärästi näkymään, mutta ei täytä akateemisia vaatimuksia. Eipä silti, että
niitä olisi olemassakaan.
Myös termejä on vielä kovin
vähän. Olen jo melkein valmis tämän tehtävän tekemisessä, mutta en vieläkään
ole keksinyt, miksi tätä pitäisi kutsua. Olen käyttänyt sanoja viesti, julkaisu
ja tuotos, mutta mikään niistä ei ole oikea. Kallionpää (2014) käyttää termiä
multimodaalinen tekstiympäristö, mutta en koe luoneeni multimodaalista
tekstiympäristöä aiheesta uusi kirjoittaminen ja uudet tavat kertoa tarinoita.
On uskomattoman hienoa
olla tässä uuden äärellä. Aika harvoin sitä on oikeassa paikassa oikeaan aikaan,
mutta nyt: minä opiskelen kirjoittamista, kun kirjoittaminen on suurimmassa
murroksessa sitten tekstinkäsittelyohjelman keksimisen.
Tarinat. Tarinat ovat
ikiaikaisia. Niitä on kerrottu nuotiolla ja savupirteissä, linnoissa ja
sotaretkillä. Tarinat ovat kulkeneet suusta suuhun ja kylästä toiseen, ne ovat
matkanneet valtamerten yli. Ne ovat määrittäneet kansallista identiteettiä ja näyttäneet
ihmisen samankaltaisuuden ihonväristä, uskonnosta tai seksuaalisesta
suuntauksesta riippumatta. Muodosta ja tekniikasta riippumatta tarinat tulevat
aina kerrotuiksi ja kuunnelluiksi.
Lähteet:
Kallionpää, O. 2014. Mitä
on uusi kirjoittaminen? Uusien mediakirjoitustaitojen merkitys.
Media&Viestintä 37: 4, 60-78
Kun aloitin kirjoittamisen ja kirjallisuuden opiskelun puolitoista vuotta sitten, en vielä pohtinut sitä, mihin opinnot johtavat. Sitten päätin, että haluan suorittaa tutkinnon, en vain harrastella kirjoittamista ja lukemista.
Lähes poikkeuksetta ensimmäinen reaktio on ollut "Mahtavaa, vitsi miten mielenkiintoista!", kun olen kertonut opinnoistani.
Aika usein keskustelu jatkuu suunnilleen näin: "Tuleeko susta nyt kirjailija?" Epäröivää naureskelua. "Onko sulla jo pöytälaatikossa romaani? Tai runoja? Hehheh..." "No, milloin on julkkarit?" Silmänisku.
Joo. Haluaisin kirjoittaa kirjan.
"Mutta... siis tienaako siitä? Siis varmaan joku Jari Tervo elää sillä..."
Mutisen jotain jotain lehtijutuista ja freelancerina toimimisesta.
"Niin mutta... mikä susta niinku tulee?" Mäkkärin kassa. "??" Siis filosofian maisteri. Nykyaikana "En tiedä vielä" tuntuu olevan mahdoton ajatus. Pitäisi olla suunnitelmat ja varasuunnitelmat valmiina.
Ei saa kellua, ettei käy niin kuin markalle yhdeksänkymmentäluvulla. Olen ymmärtänyt yhden asian. Sen, että On mahdollista vaihtaa suuntaa ja mielipidettä. On mahdollista antaa ajan kulua ja odottaa.
Työelämä muuttuu valtavalla vauhdilla. On harvinaista, että samassa työpaikassa tehdään 40 vuoden ura ja jäädään Aaltovaasin kanssa eläkkeelle. Sen sijaan maailma on auki.
Monet opiskelevat useamman tutkinnon. Maisteri lähtee ammattikouluun, kokki aloittaa kolmekymppisenä yliopisto-opinnot, pankinjohtajasta tulee lähihoitaja. Yhä useampi työllistää itse itsensä. Minä olen nyt kirjoittaja ja opiskelija.
Tämän syksyn ensimmäinen kurssi kirjoittamisen
ammattiopinnoissa on kirjoittaja ja kirjoittamisen historia. Ensimmäisen
lähiopetuspäivän jälkeen olo oli hämmentynyt. Käsittelimme kirjoittajan roolia
historiassa, tekijyyttä. Aihe liippasi todella läheltä
kirjallisuudentutkimuksen perussuuntauksia. Etenimme pikakelauksella
kirjailijuuden käsitettä lähtien antiikista ja päätyen tähän aikaan. Kirjailija
on ollut kaikkea anonyymistä ja Suureen Taiteilijaan ja kirjailijan
henkilöllisyyttä on vuoroin häivytetty ja korostettu.
Harmitti. Perusopinnot olivat suurta luomisen vimmaa,
keskustelua ja juurikin sitä kirjoittamista. Nyt kuunneltiin luentoa, joka
tuntui kuivan teoreettiselta.
Seuraavalla lähiopetuskerralla päästiin kuitenkin ytimeen.
On tärkeää tuntea tekijyyden historiaa, jotta voi miettiä omaa rooliaan
kirjoittajana ja sitä kautta omaa kirjoittajan identiteettiään, jotta voi alkaa
ajatella kirjoittamista ammattina. Itselleen. Minulle.
Oppimispäiväkirjalle annettiin tuttuun tapaan hyvin vapaa
muoto. Kurssin aikana minua alkoi kiinnostaa digitaalisuus kirjoittamisessa.
”Uusi kirjoittaminen”. Mitä se on? Mitä se voisi olla? Haluan tutkia, mitä
uusia mahdollisuuksia digitaalisuus tuo kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen
taiteenalana. Äkkiseltään tulee mieleen sosiaalinen media, mutta miten sitä
voisi valjastaa omalle kirjoittamiselle hyödyksi. Voisiko sen avulla tehdä
taidetta?
Lähden tutkimaan tätä samalla kun uppoudun ihanaan, korkeaan
kirjakasaan. Tekijyyttä, kirjailijuutta, kirjoittajaidentiteettiä…
Kirjoittamisen perusopintojen viimeinen kurssi on nimeltään
”Kirjoittamisen luova prosessi”. Lähiopetusviikonloppu oli antoisa, mutta
varsin erilainen kuin muut viikonloput. Omalle kirjoittamiselle ei ollut niin
paljon sijaa, keskityimme luovuuden teorioihin ja kirjoittamiseen liittyviin
prosesseihin ja erilaisiin näkökulmiin, joista niitä voi tarkastella.
Saimme melko laajat itsenäiset tehtävät, joille onneksi
annettiin reilusti (pari kuukautta) palautusaikaa. Tehtävänä on pohtia
kirjoittamisen prosessia peilaamalla omaa kirjoittamista erilaisiin teorioihin.
Lisäksi yksi tehtävä luovuudesta ja oppimispäiväkirja. Hommaa on paljon
verrattuna edelliseen kurssiin, joka oli runokurssi, ja ainoa itsenäinen
tehtävä oli kirjoittaa kolmen kohdan oppimispäiväkirja, pituus max 1,5 sivua.
Minulle on toisaalta ihan sama, kuinka paljon ”pitää tehdä”. Kirjoittaminen ja
opiskelu sen ympärillä on niin kiinnostavaa ja innostavaa, että opiskelen joka
tapauksessa paljon. Kirjoittamisoppaita on suomennettu jonkun verran, ja
muutamia suomalaisiakin opuksia löytyy, mutta olen yllättynyt siitä, kuinka
laajalti tietoa löytyy, kun on saanut vinkkejä, ja toisaalta, kun aistit ovat
suuntautuneet kirjoille ja kirjoittamiselle.
Vietin viime viikonlopun kotona ihan itsekseni, kun muu
perhe oli harrastuksien perässä. Kasa kirjoja ja Teemalla Helsinki Lit. Ulkona
satoi ja nojatuoli ja lukulamppu houkuttelivat. Erittäin toimiva yhdistelmä.
Aloitin Eeva Haapaniemen ja Merja Kuuselan ”Kirjailijan
työhuoneessa” –nimisellä kirjalla, joka oli kurssin kirjalistassa. Sain vihdoin
kirjastosta puolisen vuotta varauksessa olleen ”Mieli ja maisema”, jossa on
valokuvia ja haastatteluja nykykirjailijoista, heidän tavastaan kirjoittaa ja
ihan konkreettisesti siitä, missä he kirjoittavat ja miten heidän työpäivänsä
kuluvat. Todella mielenkiintoisia kirjoja molemmat, ensimmäinen on
teoreettisempi, toisessa maistuu arki. Natalie Goldbergin kirjat ovat huippuja, niitä olen jo syksyllä lukenut ja nyt palaan niiden äärelle. Goldbergin kirjat ovat sellaisia, joihin kirjoittajan on hyvä palata aika ajoin. Ne patistavat kirjoittamaan!
Yle Areenasta löytyy Helsinki Lit –tapahtuma sekä tältä,
että viime vuodelta. Tapahtumassa kirjailijat keskustelevat keskenään etukäteen
annetuista aiheista, tai aiheen ulkopuolelta. Virallista haastattelijaa ei ole,
vain kirjailijat Savoyn lavalla. Tänä vuonna kirjailijat päätyivät lähes kaikki
puhumaan työstään, siitä, miten kirja syntyy, miten kirjoittamisprosessi
etenee, mistä ideat tulevat jne. Kuin tilauksesta minulle!
Mitä jäi käteen lähiopetusviikonlopusta ja viime
viikonlopusta, kun opiskelin intensiivisesti itsekseni, tai oikeastaan olla
möllötin ja imin itseeni tarinoita ja tietoa? Tiiviisti sanottuna: prosesseja,
työhuoneita, työskentelytapoja, ideoiden keräämistä ja kirjan synnytystä on
yhtä monenlaista kuin on kirjailijoitakin. Yksi käyttää valtaosan ajasta
taustatyöhön, haastattelee, istuu kansallisarkistossa, jopa työskentelee
kuukausia jollain alalla, johon seuraava kirja sijoittuu, toinen istuu koneen
ääreen ja antaa ajatusten tulvia, katsoo sitten, minkälainen tarina tuli. Ja
kaikkea siltä väliltä. Yhteistä on kuitenkin se, että kirjoittaminen on
nimenomaan prosessi. Kukaan ei kirjoita yhdeltä istumalta kirjaa ja lähetä sitä
kustantajalle, vaan teos muuttuu matkan varrella, siihen voi tulla lisää
henkilöitä ja ensimmäisiä pudota pois.
Kirjailijat kertoivat paljon siitä, kuinka he kiintyvät
henkilöihinsä ja ne tulevat eläviksi. Helsinki Litissä Tommi Kinnunen kertoi,
kuinka Neljäntienristeystä kirjoittaessaan yritti saada Onnin ryyppäämään,
mutta Onni ei suostunut! Kaari Utrio kertoo kirjassa "Mieli ja maisema”, kuinka
hän piirtää historiallisen romaaninsa tapahtumapaikoista karttoja ja kerää niin
paljon tietoa henkilöistä ja miljööstä, että pystyy ikään kuin kulkemaan siinä
fiktiivisessä maailmassa ja keskustelemaan henkilöiden kautta. Moni kirjailija
kertoi kiintyvänsä henkilöihinsä niin, että heiän kohtalonsa itkettävät ja
naurattavat, ja heitä tulee ikävä, kun kirjoitusprosessi on valmis ja teos
lähtee koneelta kustantajalle.
Nyt jatkan kirjallisuuden maailmassa muutaman päivän, ennen
kuin palaan tähän prosessiin. ”Kirjallisuuden analyysi” –kurssi on melkein
valmis, enää yksi novelli- ja yksi runoanalyysi jäljellä.
Kun aloitin tämän blogin vuosi sitten, kirjoittaminen oli haave. Epämääräinen möykky vahvaa intohimoa, epävarmuutta, kuulostelua ja kokeilua. Viime huhtikuussa en voinut kuvitellakaan mitä kaikkea tulisi tapahtumaan.
Keskityn tästä lähtien blogissa kirjoittamiseen, kirjallisuuteen ja opiskeluun. Olkoon ne pienet muut postaukset tuolla paikoillaan, enkä muutenkaan juuri blogia muuta, mutta valjastan nyt blogin opiskelupäiväkirjakseni. Mielelläni pidän teidät lukijat matkassani. Otaksun, että jos olette jaksaneet lukea juttujani, olette joko a) kiinnostuneita itsensä löytämisestä, b) kiinnostuneita aikuisopiskelusta, c) kiinnostuneita kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta tai d) sukulaisiani ja ystäviäni, jotka lukevat uskollisesti vaikka puhelinluetteloa, jos minä olen sen kirjoittanut.
Opiskeluni on alusta asti ollut tavoitteellista. Haluan saada maisteritutkinnon kirjallisuudesta, pääaineena luova kirjoittaminen. Opintopisteitä on tässä vaiheessa kasassa kolmisenkymmentä, ja vanhan erityispedagogiikan appron saan hyödynnettyä myös, eli n. 50 opintopistettä yhteensä. Aika vaatimatonta vielä. Tänä keväänä saan vielä yhden kirjallisuuden kurssin ja viimeisen kurssin kirjoittamisen perusopinoista valmiiksi, eli vielä 10op tuohon lisää.
Vaikka nyt luettelen näitä, tarkoitukseni ei ole pelkästään pisteiden kasaaminen ja kurssien haaliminen, vaan oppiminen. Koen olevani kirjoittajana vielä aivan noviisi, ja nautin todella paljon opiskelusta. En halua suorittaa kursseja mahdollisimman helpolla, vaan olen ahminut aika paljon ylimääräistä kirjallisuutta ns. "pakollisten" lisäksi. Opinnot etenevät rauhallisesti, mutta varmasti.
Hämeen kesäyliopisto on mahtava paikka. Meillä on ollut viisi lähiopetusviikonloppua Hämeenlinnan Verkatehtaalla, joka tuntuu jo kovin kotoisalta. Aloitimme "Kirjoittajien yhteisöillä", siitä "Faktan ja fiktion" kautta "Elämänkerralliseen kirjoittamiseen", sitten "Proosaan" ja viimeisenä "Lyriikkaan". Nyt jäljellä on vielä "Kirjoittaminen luovana prosessina" ja sitten onkin perusopinnot plakkarissa. Kirjoitan lopuistakin kursseista omat jutut, niin superlatiiveille on paremmin tilaa. Yhteistä näille kursseille on ollut oman tekstin tuottaminen. Jokainen kurssi on ollut pääasiassa kirjoitusharjoituksia, keskustelua ja palautetta.
Ensi syksynä aloitan aineopinnot. On vielä epävarmaa, onko niitä tarjolla Hämeessä. Jos ei, teen ne etänä suoraan Jyväskylän avoimeen yliopistoon, joka on myös Hämeen emoyliopisto. Lähiopetus on ollut minulle mieluinen tapa opiskella, joten kovasti toivon, että Hämeeseen tulee kursseja tarjolle!Ryhmä tukee oppimista ja antaa uusia näkökulmia.
Aloitin tammikuussa myös Oriveden opiston Vapaan kirjoittajakoulun. Siinä on tapaamisia joka toinen tiistai-ilta, ja lisäksi laitetaan Moodleen omia tekstejä ja saadaan niistä palautetta. Tämä "tiistaikoulu" ei ole yliopisto-opetusta, vaan keskitytään oman tekstin tuottamista ja muokkaamista.
Tällä hetkellä meneillään on tuon tiistaikoulun lisäksi Kirjallisuuden analyysi -verkkokurssi. Opinnot etenevät tehtävien kautta, joita tehdään parin viikon jaksoissa. Aloitimme itsenäisellä runoanalyysillä ja seuraavat kaksi viikkoa analysoimme runoja verkkokeskusteluissa. Nyt on vuorossa novellianalyysi, jota varten pitää lukea teoriaa ja kaksi novellia. Niistä tehdään tiiviit alustukset joista keskustellaan ensi viikon aikana. Kirjallisuuden verkkokurssit tapahtuvat käytännössä Optima-verkkoympäristössä, joka on ihan toimiva alusta. Verkko-opiskelussa parasta on ehdottomasti se, että opiskellaan ryhmässä, mutta silti jokainen voi tehdä tehtäviä itselleen sopivaan aikaan ja kotoa käsin. Sopii minulle loistavasti!
Nyt lähden ratkaisemaan illan kirjoituspuuhiin liittyvää kiusallista pulmaa: läppäri vai vihko ja kynä?
p.s. Tänään taivas on harmaa, luonto on vielä harmaa ja kadut pöllyävät. Tuoksuu kevät!