Meidän yhteiskuntamme on rakentunut aamuvirkkujen rytmin mukaan. On suotavaa olla tarmokas aamuihminen, joka tarttuu ripeästi toimeen, on reipas ja ponteva. Samoin on terveen ja työteliään ihmisen merkki olla illalla väsynyt. Tietää suorittaneensa paljon päivän aikana, kun illalla nukuttaa. On myös järkevää mennä ajoissa nukkumaan, jotta voi taas aamulla virkeänä herätä - päivän askareisiin. Huh. Väsyin jo tätä kirjoittaessani.
Olen pohtinut tätä aamuvirkku-iltavirkku -teemaa paljon ja siitä on ollut viime aikoina jonkun verran julkistakin keskustelua. Hyvä niin. On tosiaan aika heittää romukoppaan ajatus siitä, että vain aamuvirkut ja rytmiltään nopeat ihmiset ovat hyviksiä ja iltavirkut saamattomia laiskiaisia.
Aamuvirkku on tosiaan usein toimissaan reipas ja nopea. Hän vaihtaa hommasta ja tilanteesta toiseen vaivattomasti. Iltavirkun rytmi on hitaampi. Luovuus alkaa kukkia iltakahdeksan jälkeen ja hänen on usein vaikea saada unta tuhansien ideoiden säntäillessä pitkin pääkoppaa heti, kun painaa pään tyynyyn - jos on muistanut mennä nukkumaan. Siinä missä reipas aamuvirkku siivoaa tehokkaasti pitkin päivää, iltavirkku sisustaa hämärän hyssyssä mielellään koko kämpän uusiksi, kun kerran tuli inspiraatio, ja nyt siivotaan.
Aamuvirkun on vaikea istua paikallaan, on niin paljon kaikkea mielenkiintoista puuhaa. Iltavirkun on vaikea keskeyttää hyvää kirjaa.
Miten sitten erilaisilla rytmeillä varustetut ihmiset elelevät yhteisen katon alla?
Elämänmakuisesti.
Mieheni, Dusaaja, on aamuvirkku. Hän herää pirteänä lomallakin aamuvarhaisella, nousee heti herättyään ja alkaa puuhastella jotain. Selvästi aivot ovat skarppina juuri aamusta, kroppa valmiina päivän touhuihin. Olen tästä aivan äärettömän kateellinen.
Minulta on turha odottaa selväjärkistä lausetta aamun ensimäisen tunnin aikana. Ei myöskään kannata odottaa hyväntuulista aamusuukkoa. Vastaukset kysymyksiin ovat epäloogisia ja ärtyneitä, silmät eivät ole vielä kunnolla auki.
Virkistyn iltaa kohden, eikä ole lainkaan tavatonta, että alan vaihtaa huonekalujen järjestystä kello kymmenen illalla. Olen oppinut, että siinä vaiheessa sohva kannattaa raahata ihan itse, eikä haastaa riitaa vaatimalla uneliasta herrahenkilöä osallistumaan.
Lomalla nämä asiat korostuvat, kuinkas muutenkaan. Kun toisen mielestä ihana kesäpäivä sisältää pihahommia, grillausta, ystävien tapaamista ja futista, toisen unelma on riippukeinu, mahdollisimman helppo ruoka ja paksu kirja. Onneksi molempien täydellinen lomapäivä sisältää saunomista, olemme siis kerran päivässä samalla aaltopituudella.
Siinä missä Dusaaja on touhukas ja nopea, seurallinen ja tehokas, minä olen hidas, puuhastelen yhtä asiaa pitkään, nautin rauhallisesta temposta ja yhdestä asiasta kerrallaan. Ahdistun ja väsyn, jos tapahtuu liikaa ja liian nopeasti.
Tämä on ollut tarpeellinen huomio. Kyse on siis vain rytmistä. Ei siitä, että minä olen saamaton laiskamato, eikä siitä, että toinen on keskittymiskyvytön sähköjänis.
Nopean ja hitaan on nähtävästi mahdollista elellä melko leppoisasti saman katon alla. Kunhan muistamme antaa tilaa ja etsiä aina välillä yhteistä rytmiä - ja yhtä usein antaa toisen mennä omaa tahtiaan. Oli se sitten nopea tai hidas, yhtä hyviä molemmat.
p.s. Nämä rytmiasiat vaikuttavat selkeästi myös sisarussuhteisiin. Korishirmu rytmiltään on aivan isänsä kuva, Hobitti taas äidin. Kiroileva siili on tässäkin asiassa oma lukunsa, eli jotain siltä väliltä. Lienee sanomattakin selvää, että Korishirmu ja Hobitti eivät aina ihan ymmärrä toisiaan. Onneksi hekin pitävät saunomisesta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti