torstai 26. marraskuuta 2015

Faktaa vai fiktiota?

Fakta ja fiktio -kurssin oppimispäiväkirja. "Esittele kolme oivallusta, jossa kiteytät oppimisesi kurssilta."

Kolme oivallusta. Voi, oivalluksia oli niin monia! Mutta valitsen niistä nyt kolme tärkeintä, koska niin oli ohje. Tai ainakin niin minä muistan sen olleen. Voihan olla, että joku toinen muistaa sen eri tavalla, mikäpä minä olen hänen muistoaan oikomaan.

Yksi.

Kirjoittajana minä katson maailmaa aina omien kakkuloideni läpi. Voin kirjoittaa fantasiakirjan, historiallisen romaanin, ajan hermolla olevan rakkausnovellin, mitä vain, mutta kirjoitan mukaan aina itseni. Mikään, mitä kynästäni päästän tai näppäimistölläni paukutan, ei ole irrallista suurta totuutta, vaan minun näkökulmani asiasta.

Kaksi.

Se, mistä kirjoitan, ei ole niin tärkeää, kuin miten kirjoitan. En halua missään nimessä väheksyä aiheita, päinvastoin pidän niitä tärkeimpänä. Teemat, arvot, ajatukset, Tarinat. Ne ovat kaikki kaikessa. Mutta jos ne on kirjoitettu huonosti, kuka niitä jaksaa lukea?

Kirjoittajana olen keräilijä. Poimin jatkuvasti havaintoja, tarinoita, ilmeitä, eleitä, tunteita, kokemuksia… loputtomasti kaikkea. Säilön niitä joko päähäni tai mustakantiseen vihkoon. Todennäköisesti kumpaiseenkin ja sekalaisessa järjestyksessä. Tuo sekamelska ei vielä ole valmis teos kirjaston hyllyyn, vaan sitä on työstettävä. On mentävä kauemmas, katsottava erilaisilla okulaareilla. Vasta kun olen käynyt materiaalia läpi moneen kertaan, vääntänyt sen kippuralle ja hellin käsin silittänyt auki, se voi olla valmis.

Kolme.

Kirjoittajan vapaus ja vastuu. Kirjoittajana olen varas ja valehtelija. Haalin kaiken, mitä irti saan, kyselemättä. En tee sitä tahallani, pahoitteluni, jos nyt saan sinut ahdistumaan. Valehtelen sieluni sykkyrälle ja saan äitini korvat punoittamaan. Ja minullapa on vapaus tehdä niin!

Se, miten pitkälle olen valmis menemään tekstini kanssa, on sitten eettinen kysymys. Vaikka laki ei kiellä minua varastamasta naapurin Erkin elämää ja säilyttämästä sitä läppärilläni, minun on kirjoittajana kannettava moraalinen vastuu siitä, mitä julkaistaan. Voinko elää sen kanssa, että Erkki inhoaa minua lopun elämäänsä tai riitelee vastedes vaimonsa kanssa?

Voin vetää rajan monella tavalla. Joko piilotan Erkin elämän tarinaani tarpeeksi hyvin, niin, ettei kukaan yhdistä häntä kirjaani. Tai sitten totean kylmästi, että tämä on fiktiota ja minun näkemykseni viime kevään tapahtumista Runoilijapolulla. Tein miten tahansa, tai jotenkin siltä väliltä, fiktio on kuitenkin fiktiota ja valinta minun omani.

Neljä.

Tiedän, tätä ei pitänyt olla. Mutta tämä nyt ei varsinaisesti liity ihan siihen, mitä kirjoittajana tästä kurssista sain. Mutta sain itselleni. Pentti Saarikosken ajatus siitä, ettei elämä ole alusta loppuun kulkeva tie, jolla minä kipitän, vaan astia. Voi miten pakahduttava ajatus! Että elelen elämääni sangossa joka täyttyy! Voin siellä sukellella tässä hetkessä ja menneessä, järjestellä muistojani ja talletella havaintojani. En tietenkään voi todistaa, että elän täyttyvässä ämpärissä, mutta valitsen, että näin on. Tämä on minun näkökulmani!

No, tuossa vähän käytin oikeuttani valehdella. Kyllä tuo neljäskin liittyy kirjoittamiseen, mikäpä lopulta ei liittyisi? Minun muistoni ovat tässä ämpärissä ympärilläni, ja tästedes suhtaudun niihin hyvinkin vapaasti, tartun ensimmäisenä siihen, joka kelluu vastaan. Lopulta siihen, mikä on syvimmällä.


1 kommentti:

  1. "Kirjoittajana olen varas ja valehtelija." Olipas ihanasti ja hienosti sanottu. Mä ehkä varastan tän idean. :p

    VastaaPoista