torstai 9. huhtikuuta 2015

Uutta kohti

Ensimmäinen blogipostaus.

Viime kuukaudet olen pyöritellyt ajatuksia uudenlaisesta tavasta olla olemassa ja ilmaista itseäni. Ehkä jopa uutta työtä? Ajatukseni kiertävät erilaisia reittejä, mutta aina samaan pisteeseen: haluan kirjoittaa. Runoja? Kolumneja? Kirjan? Tietokirjan? Ihan mitä vaan, mutta pää pursuaa tekstiä ja nyt on aika päästää sitä pihalle.

Aloitan siis perustamalla blogin. Oma blogi antaa minulle kanavan kirjoittaa, punnita ja pohtia elämää, tarkastella arkea ja ajatuksia, pohtia arvoja, kysellä, etsiä vastauksia ja ihmetellä. Sanoittaa sitä mitä näkee, kuulee, tuntee ja kokee.

Blogin nimi on mielikuvittelua. Keskimmäisellä pojallani, Hobitilla, oli pienenä tapana istua ja tuijottaa eteensä omaan maailmaansa uppoutuneena. Kun kyselin, mitä hän miettii, hän laittoi kätensä ohimon kohdalle ja ikään kuin väänsi nappulaa. "Katsoin videota. Mä mielikuvittelin sen." Aivan loistava sana. Mielikuvitella. Se pitää sisällään paljon. Mielikuvitusta, mielikuvia, mielen kuvia, mielen kuvittamista valokuvilla ja kielikuvilla...

Availen ovia, tutkin polkuja, uutta kohti ja kaikki muut kuluneet kliseet. Mutta omalla tavallani. Tervetuloa mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti